perjantai 31. elokuuta 2012

Mírame, soy feliz.

Täällä ollaan kaverit, Barcelonassa! Saavuin perjantaina (tänään?? tuntuu, että olisin ollut täällä jo useamman päivän) aamupäivällä lentokentälle ja voi sitä sählingin määrää. Nyt naurattaa, sillon ei. Mietin pitkään lentokentän edessä että taksi vai bussi. Valitsin taksin, koska olen edelleen se sama nöösi, joka Suomesta lähti. Söpö taksikuski oli mukava ja se kantoi mun laukun ihan ovelle asti. Sitten alkoi vähän jänskättää. Alarapussa joku kiva naapuri opasti mut oikeeseen rappuun ja koska tää perhe on äänenkäytössä pahempi kuin Serranot niin kuulin sitten sen perusteella mihin mennä. Abuela - eli isoäiti - tuli sitten avaamaan oven parin pikkukaverin kanssa, ja sanotaanko vaikka näin, että rakastuin ihan heti. Abuela alkoi paapattaa kovasti espanjaksi ja antoi poskipusuja varmaan miljoona. Heti ensin se toisteli kuinka kaunis oon. Voi vitsit.

Tänään on jokaiselle jo saatu lempparinimet Miksu, Karkki - koska eka kysymys oli; tykkäätkö karkeista? ja mun lempinimi on Poco (=vähän), koska koko päivän olen vastannut kyseisellä sanalla kaikkeen. Haha. Kaikki täällä on ihania. Miksu on mun elämäni mies. Tämä yhdeksänvuotias poika on enemmän herrasmies ja naistenmies ja romantikko, mutta samalla törkeesti coolimpi kuin kukaan aikaisemmin tapaamani poika. Se esitteli mulle kaupunkia ja käveltiin käsi kädessä ympäriinsä. Kyllä komeet Alejandrotkin katto kadehtien, kun Miksun kanssa paineltiin. Karkki taas tulee olemaan se aina haluamani pikkusisko, kenen hiukset saan letittää kouluun ja kelle saan opettaa miten poikia kuuluu käsitellä - tai ehkä pitäydyn vain siinä englannin opettamisessa, kun en itsekään oikein noita poikajuttujani osaa hoitaa. Joka tapauksessa nämä muksut täällä on aika ihania. 

Miksu esittelemässä kaupunkii...ja kauppaa.
Olen saanut päivän aikana rauhaa jopa tämän postauksen kirjoituksen ajan, ja siitäkin voin kiittää vain mamaa, joka pakotti lapset eroon musta :-D Täällä on ihan järkyttävää sekamelskaa ja adhd-meininkiä etten tiedä kuinka oma energia jaksaa. Tänäänkin Miksu kokeili kaikkia mahdollisia naamiaisasuja prinsessoista Teräsmiehiin ja esitteli jokaisen. Ja niin, jos saan perheestä rauhaa niin voi kuulkaa tätä muuta meteliä. Mun huoneen ikkuna osoittaa porraskäytävään?!?!? Ja keittiön ikkunasta voisi hypätä vastakkaisen asunnon keittiöön. Jalkapallo me jo onnistuttiin naapurille lahjoittaa. Koska Pekolan metsät on opettanut mun elämään hiljaisuudessa niin tämä autojen tööttäily vähintään viisitoista kertaa minuutissa, ihmisten järkyttävä puhepaapatus ja musiikin kuuntelu tuntuu vähän erilaiselta. Mutta juuri nyt se tuntuu tosi hauskalta. Perhe yritti työntää mua jo tänään juhlimaan Barcelonan yöhön, mutta en uskaltanut. Jo päivällä siellä kävely oli tarpeeksi jännää. Hitsi tämä päivä on ollut niin paras, että toivotaan tämän hymyn pysyvän vielä huomennakin huulilla.

Ei kommentteja: