torstai 31. tammikuuta 2013

- esta noche estás guapísima. - ¿esta noche? - siempre.


Takanani on nyt tasan viisi täydellistä kuukautta Barcelonassa. Tasan viisi tapahtumarikasta, kasvattavaa ja ihanaa kuukautta. Tässä kohtaa pitäisi kai muistaa, että olen aikalailla puolivälissä lastenhoijatavuottani. Mihin tämä kaikki aika katosi? Ja mihin tästä sitten pitäisi mennä? Onko viisasta lähteä paikasta, missä tuntee olevansa yhtäaikaa vapaa, itsenäinen, aikuinen (ja silti ihan lapsi), kaunis ja niin sanoinkuvailemattoman onnellinen. Vai onko viisasta palata takaisin suomalaiseen arkeen, kaikkien tärkeiden läheisten luokse - vaikka nyt mulla on läheisiä muuallakin kuin Suomessa.

Espanjan äiti kyselee josko jäisin vaikka vielä toiseksi vuodeksi opettamaan englantia. Haluaisin vastata, että jäisin mielelläni vaikka kolmeksi vuodeksi. Se on kutsunut mun kaveripojan jo monta kertaa illalliselle meidän perheen seuraan, jotta saisi tehtyä siitä mulle poikaystävän, jonka takia jäisin varmasti Barcelonaan. Ja eilen se toi mulle tiedotteita Barcelonan yliopistoista. 

Mulla on ihan sekava olo. Pitää lopettaa tulevaisuuden miettiminen, onhan mulla vielä kuukausia aikaa miettiä. Nyt vaan päivä kerrallaan, poco a poco.

Translation for Kirsten: 5 perfect months in Barcelona. You are one of the reasons this time has been amazing. Time goes too fast. I don't know what to do with my life. Specially if I'm not staying in bcn. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä en tiedä yhtään millasta sun elämä on Suomessa, mutta ainakin ton tekstin perusteella sun pitäis ehdottomasti jäädä Barceloonaan!

Huomasitko itsekään; "Onko viisasta lähteä paikasta, missä tuntee olevansa yhtäaikaa vapaa, itsenäinen, aikuinen (ja silti ihan lapsi), kaunis ja niin sanoinkuvailemattoman onnellinen. Vai onko viisasta palata takaisin suomalaiseen arkeen, kaikkien tärkeiden läheisten luokse - vaikka nyt mulla on läheisiä muuallakin kuin Suomessa." Tekstisi puhuu puolestasi;) :D

Miretta kirjoitti...

Voi jos mulla olis tommonen mahdollisuus niin jäisin kyllä ite varmasti Braceloonaan! Kyllähän niitä korkeakouluja sielläkin on :) Varmasti kyllä vaikea valinta. Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Kun hait au pair perhettä Espanjasta, niin kuinka suuri osa espanjassa olevista perheistä asuu Madridin tai Barcelonan alueella?

Kreetta kirjoitti...

Vooi kiitokset kommenteista :--)) Onneksi mulla on vielä aikaa miettiä kaikkea ja äitin ja isin mielipiteet painaa paljon haha!

Ja kun hain perhettä Espanjasta niin Madridista löytyi ihan älyttömästi ainakin perheitä. Ja Barcelonasta myös, mutta ainakin täältä Barcelonasta oli hankalampi löytää ihan keskustasta perhettä. Suurinosa asui kaupungin ulkopuolella pienemmissä paikoissa!