tiistai 29. tammikuuta 2013

Here I go, I'll tell you what you already know

Nyt on tullut haastetta muilta bloggareilta,kiiittii! Rakastan tehdä tämmösiä. Eli ensin kerron yksitoista asiaa itsestäni ja sitten vastaan yhteentoista kysymykseen.

11 asiaa minusta. Olen ollut viikon ihan rakastunut ja olen kävellyt joka päivä Rambla Catalunyaa ylös ja alas ja muistellut perjantaita. Olen yhdeksäntoista, vaikka täällä kaikki luulee minua kymmenen vuotta vanhemmaksi. Eilen nauroin ihan kamalasti kenkäostoksilla. Ja nyt istun kahvilassa, missä minun ei tarvitse edes tilata, kun jokainen tarjoilija tietää mitä haluan. Olen viettänyt Barcelonassa paria päivää vaille 5 kuukautta. Se aika tuntuu samalla vain pieneltä hetkeltä ja samalla ikuisuudelta. Tämä paikka tuntuu jo ihan kodilta. Sain eilen kirjeen Suomesta ja sitä lukiessa olin onnellinen ja ahdistunut. Tulevaisuuden miettiminen saa mut tärisemään tietämättömyydestä. Tätä kirjoittaessa tajuan, että ennen näitä oli paljon helpompi tehdä. Kirjoitin aina kamalasti haaveistani ja unelmistani, mutta juuri nyt toteutan niitä unelmia ja olen niiin onnellinen etten enää tiedä mitä kirjoittaa. Ja nyt menen Paral-lelille hakemaan Sophian viettämään aurinkoista päivää mun kanssa.  Olikohan tässä vähän enemmän kuin yksitoista asiaa..?



1. Ensimmäinen asia, jonka teet aamulla herättyäsi? Mietin, että missä mä tällä kertaa olen. No vitsi vitsi. Menen jääkaapille. 2. Unelmalomakohde? Huhhhh. En usko, että osaan vastata vain yhtä ellen sitten vastaa Barcelona. Brasiliaan haluaisin mennä uudelleen, tällä kertaa etelämpään. 3. Lempiurheilulaji? Urheilu ei ole mulle ykkösjuttu ollut vuosiin, mutta rakastan katsella kun söpöt pojat skeittaa. 4. Hymiö, jota käytät eniten? En käytä enää kamalasti hymiöitä. Ihan tavallinen hymynaama varmaankin :) 5. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä? Muuta en osaa sanoa kuin että toivon olevani yhtä onnellinen kuin nyt. Ehkä mä teen duunia Suomessa ja iltaisin palaan kotiin perheen luokse. Tai sitten asun ulkomailla tekemässä samaa. Tai kirjoitan kirjaa jossain pimeässä kattohuoneistossa. Millään muulla ei ole väliä, kunhan olen onnellinen. 6. Mitä (blogia, kirjaa, lehteä tms.) luit viimeksi? Ahaha omaa blogia tietty. Mutta se on tylsä vastaus niin luin Liisa Ihmemaassa, kun mut Espanjan äiti osti sen mulle joululahjaksi! 7. Jos saisit ottaa kolme levyä (ja levysoittimen) mukaasi autiosaarelle, mitkä levyt ottaisit? Ottaisin sen mixtapen, jota kuunnellaan aina yhdessä yhden kivan pojan kanssa. Ja sitten jotain hempeilyy niinku vaikka The Frayta ja Angus & Julia Stonea. 8. Mitkä olivat lempiaineitasi ala-asteella? Mä tykkäsin matikasta, koska olin huikee siinä. Ja tietty kaikki taideaineet. 9. Oletko ilta- vai aamuihminen? Vahvasti sekäettä. Aamuisin olen ensimmäisenä hereillä, mutta iltaisin taas mulla on hirvittävä meno päällä ja haluan aina vapaailtojen sattuessa tehdä jotain kivaa. 10. Paras hengauspaikka nykyisessä kaupungissasi? Ahah Macba tietysti. 11. Kehu itseäsi. HOLAA GUAPAAAA. Tätä olen kuullut joka päivä Barcelonassa. Mutta mää nyt sanon, että täällä olen oppinut arvostamaan itsessäni sitä tiettyä hälläväliä-asennetta. Ei tietenkään kaikissa elämän asioissa, mutta en ota itseeni kaikkia pieniä asioita. Enkä enää häpee itseäni niin helposti.



Translation for Kirsten: Too much text about myself that you already know. I'm just gonna say that I hate not talking to you because of my internet-problem. And that I'm happy that you are not mad at me. And what time are you arriving my love? No puedo esperar! 

3 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Jes, kiva että teit tämän haasteen :)

Alina kirjoitti...

oiih se tuli jo, kerrankin ajoissa haha! :--)

Kreetta kirjoitti...

Hihih :--) Joo tuli, ja vastaus lähtee tällä viikolla Allu!!