maanantai 6. toukokuuta 2013

A veces la gente tiene que sacar todas las lágrimas para dejar espacio a un corazón lleno de sonrisas.

Olen ollut viimepäivät ihan kummallinen.

Kun ei mikään oikein tunnu miltään. Kyllä mulla on hauskaa kavereiden kanssa joka päivä ja aurinkokin paistaa. Ja justhan mä sain viettää yhdeksän päivää mun rakkaiden vanhempieni kanssa ja syödä kivoissa ravintoloissa. Mikään ei nyt kuitenkaan tunnu hyvältä mutta ei pahaltakaan. Ja se kun en halua olla hetkeäkään yksin mutta en myöskään kenenkään kanssa. Äh, en tiedä mitä yritän edes sanoa, mutta halusin vain saada nämä ajatukset ulos sanoina. Viimeyönäkin (tai no, tänäaamuna) yritin näistä asioista jutella kavereiden kanssa viileillä rappusilla, mutta siinä kohtaa tulikin enemmän kyyneliä kuin sanoja. Ehkä mulla on ikävä jo äitiä ja isiä. Tai ehkä mun rakkauselämän ongelmat syö mua enemmän kuin edes itselleni myönnän. 

Mutta tänään oli silti ihana päivä. Rannalla ja kävelyllä ja tapaksilla. Ja pieni piristyskuva tämän päiväiseltä rantareissulta. Pelastettiin mojitomies poliiseilta ja hän jäi sitten tekemään meille kiitokseksi muutamat tujut mojitot!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Seurusteletko siellä jonkun espanjalaisen kanssa, tai onko sulla "juttua" jonkun kanssa siellä? Tiedän, että nämä ovat todella henkilökohtaisia aiheita ja et ole aikasemmin maininnut asiasta muistaakseni blogissasi. Mutta uteliaisuuttani kysyn.

Kreetta kirjoitti...

Joo, kyllä tässä on ollut vähän vaikka mitä. Mutta en pahemmin tänne halua kirjoitella, kun ei kuitenkaan ihan seurustelusta ole nyt kyse :-)