torstai 8. toukokuuta 2014

Smooth sea never made a skilled sailor.

Taas on vierähtänyt yli kuukausi. Täytyy kertoa, että olen ehdottomasti ottanut itseäni enemmän niskasta kiinni ja alkanut tehdäkin jotakin enkä vain valittanut, kun kaikki on samaa tylsää arkea. Niin kuin kerroin, nykyään viikonloput sujuu mojitoja ja muita drinksuja sekoitellen (hyvällä tuurilla se on pian jokapäiväistä!), ja kaikki vapaapäivät olenkin vietellyt lähinnä jo rannalla ja uusien ihmisten kanssa.

Yhden päivän vietin kuitenkin kokonaan tietokoneen ääressä suunnitellen sitä niin epämääräiseltä tuntuvaa tulevaisuutta. Enhän minä sitä kovin pitkälle osaa suunnitella, mutta ainakin näin tämän vuoden loppuun. Jos tämä kahden duunin tekeminen jättää säästöihin tarpeeksi niin voisin veikata, että otan pienen välimatkan Barcelonaan ja lähden tutkimaan kaikkea sitä, mitä en ole vielä ikinä nähnyt ja mihin en ole vielä saanut tilaisuutta rakastua.

Olen pari päivää kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Aamulla herään ja mietin ensimmäisenä yhtä vihreäsilmäistä poikaa ja Etelä-Amerikkaa ja reppumatkailua. Sitten iltapäivällä alkaa mennäkin huonosti, eikä siihen ole edes syytä. Musta tuntuu, että mun pää alkaa viimeinkin ymmärtää, että tarvis jo jatkaa matkaa tai muuten jämähdän tänne, koska en uskalla jättää kaikkia ihania ihmisiä ja töitä ja sitä arkea.

Tämän kuukauden aikana varaan menolipun. Ihan varmana.

4 kommenttia:

Alina kirjoitti...

Haha eilen joku tumma poitsu pysäytti mut Aurajoen rannalla ja kysy voidaanks olla kamuja ja lisäs mut Facebookiin ja kun kävin vähän vakoilemassa niin se on Barcelonasta kotoisin!

saijakaroliina kirjoitti...

voi muru <3

Säppä kirjoitti...

Täälläkin päässä nimenomaan tuo Etelä-Amerikka kutkuttaa! Jos hyvin käy niin marraskuun tienoilla viimeistään...

Kreetta kirjoitti...

AAA ihana allu hihi :--) <3

Säppä jep! Niihin aikoihin meikäläinenkin on suunnitellut!