maanantai 20. kesäkuuta 2016

but I would never say, ‘oh, it’s impossible’

En ole vielä päättänyt olenko jo hullu vai teenkö itsestäni hullun ihan omien päätöksieni avulla. Koko talven mietin kuinka olenkin niin kädetön ihminen. Ei sitä tullut oikein tehtyä mitään muuta kuin velvollisuudet (joihin kuului niinkin paljon kuin työt) - ja loput hommat olikin sitten ajatuksia, jotka ei ikinä muuttuneet teoiksi. Oli semmonen laiska olo. Sohva ja leffat oli kivempia kuin oikea elämä - tai ei ehkä kivempia, mutta just sellaisia mitä päätyi sitten tekemään. 

Tammikuussa alkoi elämänmuutos (tai lähinnä elämän hommaaminen) ja aloitin nyrkkeilyn ja kuntosaleilun ja kahvittelun ja mitä tahansa miljoonakaupungissa pystyykään tekemään. Ja oikein hurahti kaikki nämä kuukaudet kesään asti. Energiaa ja halua oppia on tullut niin kamalasti etten oikein tiedä mihin tämän kaiken laittaa.

Ja taas sitä mentiin. Ajattelin tuossa muutama viikko sitten, että kai sitä voisi toisenkin duunipaikan ottaa vastaan jos sitä tarjotaan. Puoli vuotta sitten kaveripariskunta avasi kauniin pikkubaarin ja nyt meikäläisen löytää senkin baaritiskin takaa muutamina päivinä ja iltoina viikossa. Carlos ja Matilda on kyseisen raflan nimi ja siellä pojat opettaa mulle lisää kunnollisesta cocteleerailemisesta pulloja ilmaan heitellen. 

Nyt sitten olen niinkin kiireinen, että katsotaan kuinka pitkään jaksan ennen kuin loppuu voimat. Aamut menee reenatessa, ruokaa laittaessa (musta on tullut oikeasti jo aikuinen!!), iltapäivä yhdessä baarissa ja yö toisessa. Eipähän kerkeä tylsyys iskemään!

Ei kommentteja: