tiistai 2. elokuuta 2016

yhdessä kuljetaan punaisen auringon laskuun

Ei tähän kai ikinä totu. 

Tuntui taas siltä ettei koskaan oltukaan oltu erossa - siltä se tuntuu joka kerta ihan jokaikisen kanssa. Wanaja Festareiden aikana istuskeltiin just siinä samassa paikassa kuin kaikkina muinakin vuosina. Kaikki pullomummot oli edelleen vanhoja tuttuja. Me oltiin taas ihan me. Miljoona naurua rikkaampana taas lähdin paluumatkalle kohti Barcelonaa. Miljoona avattua vanhaa muistoa ja miljoona uutta muistoa. Ja sydän käppyrällä jo alkavasta ikävästä. 

Miten se voikaan olla yhtäaikaa maailman ihanin ja maailman kamalin asia omistaa kaksi kotia maailmassa?



Ei kommentteja: