tiistai 21. maaliskuuta 2017

ikuisuus yksi huokaus vain, yksi yö kuin koko elämä

Toissapäivänä tulin takaisin Barcelonaan viiden päivän reissun jälkeen. Bussimatkalla olin varma että kuulin suomenkieltä, ja Barcelonan kotikaduillani kääntyilin kokoajan katselemaan ympärilleni, sillä olin varma että kuulin koko ajan suomalaisia. Kun illalla pääsin töihin olin varma että filippiiniläinen kokkimme soitti suomalaista musiikkia. Jokainen vastaantulija näytti vähän suomalaiselta.
Eikä keltä tahansa suomalaiselta vaan just niiltä mun suomalaisilta.

Las Fallas on se mun ja neljäntoista suomalaisen pojan juttu. Me mennään joka vuosi Valenciaan ja viivytään niin pitkään kuin vaan työn puolesta voidaan. En mä mene Valenciaan katsomaan ilotulitteita tai palavia pylväitä, mä menen sinne katselemaan hölmöileviä kavereitani, jotka saa mut nauramaan enemmän kuin kukaan muu. Mä meen sinne kuuntelemaan Tehosekoitinta ja valvomaan läpi yön muistellen viimevuosien reissuja ja kaikkia muita muistoja.

Ja sitten palaan takaisin kotiin miettimään jos en olisi ikinä lähtenytkään.


Kiivetään kukkulalle
sieltä näkee ohi kaupungin
silloin muistat mistä tullut oot
ja minne palaat takaisin

Ei kommentteja: